Tunnelmia Kulttuuritalon ovella: Erkki Tuomioja08.06.2013 -Mustelmilla ollaan, toteaa Erkki Tuomioja saapuessaan pitkin askelin. Tuomiojan mukaan puolueiden aika ei ole ohi, mutta yhteys kansalaisiin on katkennut. Entinen ministeri toivoo uutta yhteyttä kansalaisyhteiskuntaan. Vapaus valita toisin on laajan kansalaisjoukon yritys. Kulttuuritalon aula hälisee väestä. Vasemmistopuolueet ovat mustelmilla vaalitappiosta, mutta onko jotain vialla syvemmällä? Erkki Tuomioja, miksi demarijohtoinen hallitus vakiinnutti uusliberalismin Suomessa tekemällä porvarihallituksen säästöistä pysyviä? – Oli virhe tehdä välttämättömyydestä hyve. Mutta tänä päivänä ollaan viisaampia. Miten niin välttämättömyydestä? Eivätkö säästöt juuri viime lamassa ja sen jälkeen syösseet Suomen yhä syvemmälle lamaan ja työttömyyteen? – Totta on, että Ruotsi selvisi paljon pienemmin vahingoin. Vaarana oli kuitenkin, että Suomi olisi joutunut kokonaisuudessan valuuttarahaston valkaholhoukseen. Porvarihallitus on jo tarttunut tuohon välttämättömyysretoriikkaan, ja myöhemmin kun lama leviää käsiin, uhkaavat varmasti taas välttämättömyydellä ja ties millä. Mitä sanotaan sitten? – Niin, he pitävät kuitenkin kiinni veronalennuksista haluavat kasvattaa varustelumenoja kahdella prosentilla vuodessa. Mitä odotat tältä tapahtumalta? – Katsotaan kuuden tunnin päästä! Tuomioja virnistää ja harppoo kaikesta huolimatta suhteellisen vähän aikaa sitten työväen talkoilla rakennettuun Kulttuuritaloon. |